Kuukausi: maaliskuu 2017

Mikäli haluaa olla oman elämänsä Prinsessa tai Prinssi, on kuljettava Kuninkaallisessa peilisalissansa mieli avoinna. Meistä kukaan ei ole yksin mitään. Ilman toista tai toisia ihmisiä, meillä ei olisi peilejä, jotka heijastaisivat meille tunteita, joita meissä asuu.  Tuossa peilisalissa kuljettavan matkan aikana tapaamme hahmoja, jotka edustavat meille inhimillisyyttä, toiset rakkautta, toiset pelkoa ja jotkut itsepäisyyttä. Kaikkeen tuohon törmäämme omassa Kuninkaallisessa peilisalissamme, jos uskallamme avoimesti katsoa noihin heijastaviin pintoihin.

Useimmiten kun on itse avoin, saa kaksin verroin onnea ja iloa itselleen. Jakamalla elämäämme läheisillemme, saamme sen voiman elämäämme, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsemme.

Hyvin pitkälle viimevuosiin asti, ajattelin omasta elämästäni, että minun pitää vaan selvitä kaikesta ominpäin. Elämäni oli monilta osin negatiivisessa syöksykierteessä, koska en osannut katsoa noihin oman peilisalini peileihin. Olin itse suuressa viisaudessani asettanut itselleni mahdottoman tehtävän elämästä selviytymiseen. Olin päättänyt selviytyä omista asioistani Itsenäisesti, kiukulla ja asioita suorittamalla. Tuolloin elämässäni oli peili jonka kohtaaminen ei  aina tuntunut hyvältä. Tuo peili oli raivostuttavan rehellinen ja se sai minut monesti suorastaan raivon partaalle. Tuo peili ei silti mennyt rikki ja se sai minut ymmärtämään, että minussa itsessäni on tapahduttava muutos. En ollu tyytyväinen millään elämäni osa-alueella. Olin johdattanut elämäni tilanteeseen, missä päässäni jyskyttivät miljoonat rautatiet ja olin umpisolmussa joka asiassa.

Mitään ulkoista muutosta ei tapahtunut ennen kuin olin valmis kohtaamaan itseni ja muuttamaan ajatteluni. Kerrattain olin tuon raivostuttavn peilini kanssa kohtaamisessa, joka johti päätökseen. Päätös johti muutokseen ja siitä alkoi positiivinen syöksykierre, joka on lopulta johtanut todellisen unelmani toteutumiseen.

Kun jakaa elämäänsä ja uskaltaa olla lapsi, uskaltaa ottaa vastaan rakkautta ja vaalia iloa arjessaan, on helpompi kulkea myös niitä ylämäkiä. Ylämäkiä on kuljettava saavuttaakseen huippuja, mutta on hyvä muistaa, että huipullakin tuulee.  Huipulla voi hetkellisesti tuntea saavuttaneensa jotain minkä eteen on ponnistellut. Läheskään aina ei pääse sille huipulle mitä on tavoitellut, mutta matkan varrella on joutunut kurkistelemaan erilaisiin peileihin ja se on ollut paljon tärkeämpää kuin tuo huippu.

Omasta kulkemastani matkasta olen kiitollinen, sillä juuri tämä matka on tehnyt minusta juuri näin ihanan kuin olen. Ilman toisia ihmisiä, ei olisi ollut peilejä, jotka olisivat heijastaneet niitä rehellisiä, minussa asuvia tunteita. Olen oppinut reagoimaan ja tunnistamaan minussa herääviä tunteita.

On tärkeää vaalia omaa positiivista energiaansa. On uskallettava olla itsellensä rehellinen ja siivottava elämästänsä kuormittavat, negatiivista energiaa huokuvat asiat. Aina se ei ole ollut helppoa, mutta muuta vaihtoehtoa ei lienee ole, jos meinaa elää omaa iloista ja vapaata elämäänsä.

Aina on valinnan mahdollisuus, sulkea silmänsä tai katsoa rehellisesti peiliinsä.

Pikkuhiljaa alkaa kaksijalkaisilla hahmoilla olemaan kevättä rinnassa ja niin on linnuillakin kevättä siipien alla. Sydäntalvella sai hiihdellä täysin hiljaisessa maastossa, mutta nyt on lintukansakin availlut äänihuuliaan.

Lintulaudalla on ruuhkaa, milloin kukakin alkaa pitämään jöötä ruokamökin laidalla. Röyhkeästi viherpeippo vei siemenen varpusen nokasta, ihan kun ei siinä kourussa olisi ollut yhtään muuta siementä, niin piti sitten toisen nokasta pölliä – varmaan varastettu siemen maistuu sitten paremmalle. Hetken päästä samainen viherpeippo rääkyi nokka suorana, kita ammollaan talitintille – tintti räpytteli sovinnolla puun oksalle ja jäi sinne odottamaan, että viherpeippo saa mahansa täyteen. Ei tuntunut saavan, siinä se isännöi mökin reunalla. Näytti ihan siltä, että parinkymmenen asteen pakkanen oli tehnyt räpyttelijät aivan hulluiksi. Melkoinen taistelu ruokintapaikalla, vihdoin antoivat porukalla lähdöt isännöivälle viherpeipolle. Ihanasti pääsivät muutkin nauttimaan välipalaansa.

Tuntui, että lintuja oli tuplaten liikenteessä, kun olivat niin laittaneet untuvansa pörhölleen, ovat ihanasti pullukoita. Olispa itelläkin sisäänrakennettu untuvapeite, ei tarvitsisi erikseen olla kesä- ja talvimakuupusseja – sen kuin vain kelistä riippuen pistäisi untuvansa pörhölleen ja asettuis puun alle maate.

Välillä on valtava ruuhka lentoliikenteessä. Kuukkeli – liitelyn mestari, ei sen tartte kuin laittaa siipensä levälleen, niin jo saa tilaa ruokintapaikalla. Hömötiainen on hömötiainen- ei sillä taida olla huolta huomisesta, sen kuin vain hömöilee.

Varmaan kevätkokouksen aika.  Lajista riippumatta, räpättävät toisilleen. Talitintti on sinnikkään oloinen – pitää siementä varpaittensa välissä ja vimmatusti nakuttaa nokallaan ruokaa ääntä kohti.  Kiihdytyskisoja ottavat vain lajitovereittensa kesken – olisko vähän rasismia havaittavissa. Voihan se olla ettei se liity rasismiin mitenkään. Ehkä se on ihan reilua kiihdytellä oman painoistensa kanssa.

Toiset lentävät hyppien – keikkuen, toiset taas liidellen tasaisin siiveniskuin. Jotkut harrastavat pikapyrähdyksiä, kun taas toiset tekevät äkkipudotuksen oksalta alas. On ihana seurata miten kevät tekee tuloaan ja luonnossa äänet lisääntyvät. Nyt on paras aikaa myös jälkien tunnistamiseen. On palkitsevaa kun oppii tunnistamaan ilveksen, pupujussin, oravan, riekon ja muiden piipertäjien jälkiä. Luonnossa riittää ihmeteltävää.